14.2.13

Is all that we see or seem but a dream within a dream?

Useimmiten mieleni matkaa uniin ja alitajunnan valtakuntaan joko pikkuriikkisten solutasojen läpi tai halki linnunratojen. En puhu kielikuvilla, tarkoitan hyvin eläviä ja todentuntuisia kuvia, sellaisia joita kuvataan mikroskoopein tai kaukoputkin. Kun suljen silmäni, roskahaituvat vaeltavat verkkokalvolla. Aivot vielä kuvittelevat valon, näkevät läpikuultavat matomaiset oliot soljumassa tai värisemässä. Joskus ne muodostavat mandalamaisen kennoston, kuusikulmaisen, kahdeksankulmaisen, ensin kaksiulotteisen, sitten kolmiulotteisen. Joskus valomuisto on niin kirkas, että mieleni ponkaisee tähtiin, suhahtelee ohi kuiden ja matalaa hurinaa pitävän mustan tyhjyyden. Tyhjyydessäkin on elämää, valtamerien syvyyksistä nousevien olioiden liikehdintää ja itsevalaisevia muodottomia massoja.

Se matka on minulle mieleen. Kaikki on niin vaimeaa ja silti merkitysellistä, yksinkertaista mutta selkeästi olemassa. Siellä minun mieleni lepää, puolimaailmassa, pehmeämmässä todellisuudessa kuin valvemaailman aistiärsykkeet, rauhallisemmassa todellisuudessa kuin unikenttien odottamattomat rakenteet.

Puolimaailmassa on harvoin ajatuksia. Vain kerran kysyin itseltäni, olenko minä tässä vai tämä minussa.  Ja vastasinkin: olemme me.


Otsikko: Edgar Allan Poe

13.2.13

A positive attitude may not solve all your problems, but it will annoy enough people to make it worth the effort

Hovihankkija ystävällisesti pyrki aktivoimaan minua iäisyyksiä sitten. Parempi myöhään kuin pyy pivossa.

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle." 

  1. Kahvi - helvetin hyvää ja kofeiinikin on kivaa. Aamukahvia parempaa on vain sunnuntaiaamukahvi. Joskus käyn kahvilla. Kahvilla pääsee töihinkin.
  2. Kirjoittaminen - se on niinku hirmu voimauttavaa, ettei aina tartte puhua, vaikka itseään tarttiskin ilmaista.
  3. Koirat - jumalallisia eläimiä karhujen lisäksi. Karhuja valitettavasti kohtaa todella harvoin. (Kissaihmiset saavat pitää tunkkinsa. Tästä ei tapella.)
  4. (Nyt alkoi jotenkin ahdistaa tämä kolmen k-kirjaimen suora. Teki mieleni siirtyä l-kirjaimeen, mutta säästän sen tuonnemaksi, etten vaikuta liian kontrollifriikiltä aakkostajalta. Heitän peliin spontaanisti jonkin ihan uuden kirjaimen eli...) Hatut - hassut hatut ovat parasta ajanvietettä. Ne käyvät todella hyvin yhteen erittäin kuivan kuohuviinin kanssa.
  5. Villasukat - Nerudan olisi pitänyt kirjoittaa oodi kaikille villaa tuottaville eläimille. Villasukat ovat parhautta, sillä vastustan kylmiä varpaita sydänjuuriani myöten.
  6. Loma - lomalla ei tarvitse mennä töihin. Lomalla voi lähteä matkalle ja matkalla voi juoda kahvia, kirjoittaa ja käyttää hassuja hattuja.
  7. Musta vesiväri - mitä parhain keksintö, jopa mustetta mustempi musta. Musta musta on mun juttu.
  8. Internet - yksi parhaista keksinnöistä sitten seksin suklaan sähkön ikinä.
  9. Ystävät - minullakin on ainakin kaksi vanhassa elämässä ja lukuisia uudessa virtuaalisessa elämässä.
  10. Bussi - tehokkaaksi ja toimivaksi järjestetty kauko-ja paikallisliikenne julkisilla kulkuneuvoilla on ollut aina sydäntäni lähellä.
Otsikko: Herm Albright


It is a wise father that knows his own child

Isäni on alkoholisti, on kai aina ollut, tulee varmasti aina olemaan. Alkoholismi ei ole ikuinen leima, se on ikuinen taipumus, ikuinen joko-tai. Koskaan en ole tavannut kohtuudella käyttävää alkoholistia.

Viime vuosina en ole ollut varma, onko isäni kenties selättänyt ne vahvimmat hirviöt, jotka hänet ajavat juomaan. Kun hän oli nuori, mikään ei häntä pysäyttänyt, ei kalenterit päivämäärineen, ei tyhjentynyt tili, ei kymmenien kilometrien etäisyys talvipakkasilla, eivätkä aina edes poliisin voimakeinot. Nyt hän ei enää ole nuori, joten kestävyys ei ole kuin nuorella klopilla, ei hirviöpainissa, ei ehkä juomisessakaan.

Jo muutamien vuosien ajan hän on onnistunut pitämään minuun yhteyttä säännöllisesti. Olkoonkin niin, että muistaminen on usein vain minuutin puhelinsoitto tai postikortti valmistekstillä, olen silti hämmästellyt yhteydenottojen järjestelmällisyyttä. Ei, olen pikkuhiljaa vaikuttunut niiden järjestelmällisyydestä. Järjestelmällinen tuurijuoppo olisi oksymoroni.

Uskon tehneeni sovun isäni alkoholismin kanssa jo parisenkymmentä vuotta sitten. Ensin jouduin hyväksymään sen, että olen biologisesti niin isääni kuin äitiäni – järjen ja logiikan kiellellä asia on itsestänselvyys, mutta tunnepuolella kaikki on monimutkaisempaa. Sitten jouduin hyväksymään alkoholismin.

Lapsena olin joko niin lähellä, kaiken keskiössä tai tietämätön, etten osannut aistia kuin epävarmuutta tietyissä tilanteissa. Kuten niin monen asian suhteen, uskoin ajan parantavan kaiken: lopulta minusta kasvaisi aikuinen ja kaikki aikuisten salaiset mysteerit paljastettaisiin minulle, kaikki epäjohdonmukaisuudet, tietoiset tai tiedostamattomat valheet ja turhanpäiväiset draamat saisivat selityksen.

Ymmärrys ei kuitenkaan kasvanut vuosien myötä, ei ainakaan sitä tahtia kuin kyynisyys. Lopulta minun oli myönnettävä, ettei aikuisten maailma käy järkeen yhtään sen enempää kuin lasten maailma. Asiat vain monimutkaistuvat, monitahoistuvat, monistuvat, moninaistuvat, moninkertaistuvat mahdottomiksi, jos ei itse niitä yksinkertaista.

Aloin ajatella, että alkoholismi on sairaus; kaikki ne asiat jotka elämässäni tapahtuivat tai jäivät tapahtumatta isäni alkoholismin vuoksi, tapahtuivat koska sairaus. En tahtonut yliajatella isääni syyntakeettomaksi. Hän on valinnut tai hyväksynyt juuri nämä sairauden oireet elämäänsä, ja siten myös niiden vaikutukset minun elämääni. Hän olisi voinut valita toisinkin, olisi voinut olla juomatta, olisi voinut kieltäytyä. Mutta konditionaalit ja ihminen mielenliikkeet eivät aina kulje käsi kädessä. Ehkä hän tosiaan olisi voinut. Olisi voinut olla vahvempi. Olisi voinut kohdata hirviöt. Olisi voinut pelätä vähemmän. Olisi voinut keskittyä itsestään huolehtimiseen. Olisi voinut, mutta niin ei käynyt. Hän olisi voinut valita elämän ilman alkoholia, mutta ei elämää ilman alkoholismia.

Sairaus siis oli, ja on. Elän isäni sairauden kanssa niin kuin minkä tahansa muunkin tosiasian kanssa: hyväksyn parhaani mukaan, rationalisoin, luon katharsikseni ja ennakoin uhkakuvat välttääkseni tulevat kärsimykset milloin mahdollista. Maailmaa en voi muuttaa, enkä aina itseäni, mutta suhtautumisessa maailmaan voi joustaa.

Olen itsekäs ihminen. Vahvasti introverttinä minun on oltava itsekeskeinen vuorovaikuttaja, koska minulla ei yksinkertaisesti ole kovinkaan paljon energiaa sosiaalisiin suhteisiin. Niin kauan kuin haluan suoriutua nykyisestä työstäni, minun on ensisijaisesti sijoitettava energiapääomaani vuorovaikuttamiseen työajalla. Vaikka haluaisinkin viettää vapaa-aikani ihmisten kanssa, minusta ei ole siihen – ei totta tosiaan ole, ei vaikka seura olisi mitä parhainta, tilanteet miellyttäviä ja yhteinen tekeminen antoisaa. Jokainen sosiaalinen tunti on vastoin minun luontaista olemistani ja vaatii veronsa. Kun voimat käyvät vähiin, uupumus ei ole pelkästään mentaalista ja emotionaalista, se on silminnähtävää fyysistä uupumusta ja etäisyydenottoa, pakotettua taipumista sisäänpäin. Ja niin on hyvä, tulen mainiosti toimeen itseni kanssa.

Olen onnellinen niistä ihmissuhteista, jotka elämässäni ovat. Vaikka kontaktit olisivat satunnaisia, ja aikaa kuluisi niiden välillä, tunnistan muiden ihmisten arvon ystävinä. Olen onnellinen myös kaikista hiljaisista hetkistä, jolloin olen yksin ajatusteni ja luontaisten taipumusteni kanssa. Ne hetket eivät ole tyhjiä tai merkityksettömiä, vaan täynnä elämää ja voimaa.

On kuitenkin hetkiä, jolloin olen yksinäinen. Yksinolo ei koskaan tee minua yksinäiseksi, vaan se muodostuu ulkopuolisuuden tunteesta. Se tunne rakentuu aiemmista elämänkokemuksista ja muiden ihmisten suhtautumisesta minuun, varmasti myös aivojeni tavasta tarkastella maailmaa ulkopuolisena. En ole yksinäinen istuessani juhlissa hiljaa muita tarkkaillen, vaan silloin kun hyväntahtoiset ihmiset kysyvät minua kuudetta kertaa lopettamaan ujoilun ja iloitsemaan heidän kanssaan heidän tavallaan. En ole yksinäinen silloin, kun voimakkaatkin tunteet jäävät sisäisiksi läikähdyksiksi, vaan silloin kun hyväntahtoiset ihmiset tuomitsevat ulkoisen jäyhyyteni ja rationaalisten tekojeni olevan tunteiden puutetta ja kylmyyttä. En ole yksinäinen tehdessäni päätöksiä yksin, ilman konsensusta, ilman kenenkään vahvistusta, vaan silloin kun minut pakotetaan olemaan osa päätöksentekoa, jossa minulle vieraat tunteet ovat olennaisia. En ole yksinäinen silloinkaan, kun minun erilaisuuteni tai omalaatuisuuteni on ilmiselvää, mutta jos minua pidetään niin typeränä tai heikkona, että nielen valheet tai emotionaalisen manipulaation kyseenalaistamatta, tunnen pohjatonta yksinäisyyttä.

Rönsyilen, mutta syystä:
Vastasin toissapäivänä puhelimeen kesken työpäivän. Samasta numerosta oli tullut jo aiemminkin puhelu, mutta olin silloin palaverissa. Soittaja oli isäni. Vastasin puhelimeen omana itsenäni, työnantajani edustajana ja nykyisellä sukunimelläni. Isäni ei tunnistanut niistä yhtäkään. Hätääntyneen tai kiivaan kuuloisena hän vaati tyttönimeäni puhelimeen. Kerroin olevani yksi ja sama henkilö, mutta myös työajalla. Lupasin soittaa myöhemmin uudestaan. Hän suostui. Päätimme puhelun.

Illalla palasin asiaan. Isä kertoi, että oli viettänyt joulun sairaalassa, oli kuulemma halkaissut kallonsa. Kysyin, mitä oli  tapahtunut. Hän kertoi tipahtaneensa, eivätkä lääkärit löydä mitään vikaa tajuttomuudelle. Hänet oli pian kotiutettu, mutta sama oli sattunut muutamaan otteeseen sitten joulun. Laskin mielessäni, että joulusta on puolisentoista kuukautta. Huokasin.

Hän kysyi, olenko naimisissa. En tiedä, miksi hän sitä kysyi. Hän pitäisi olla tietoinen minun kuulumisistani, mutta ehkä hän ei muista, ehkä toivoi minun jo naineen uudestaan. Hyväntahtoisesti isä toivoi minun löytävän uuden miehen. Yksinäisenä mietin, etten minä halua uutta miestä, en uusiin naimisiin, että näin on oikein hyvä, että itse valitsin ja oikein tein. Itselleni oikein. Toivon, että hän kuuntelisi ja kuulisi.

Isä kertoi hankaluuksista KELAn kanssa, hankaluuksista TE-viranomaisten kanssa, töihinkin pitäisi mennä, sosiaalitoimistoon nyt ainakin. Mitäpä minä siihen. Minä en tee eläkepäätöksiä, en työvoimapoliittisia arvioita, en myönnä sairauspäivärahaa, enkä toimeentulotukea. Toivotin kohteliaasti onnea myötä. Ajattelin, että kuulostin tylyltä. Jatkoin toivottamalla voimia täyttää hakemuksia. Ajattelin, että kuulostin entistä tylymmältä. Päätin olla vaiti.

Sitten hän kysyi, lainaisinko rahaa, viisikymppiä vaan. Koskaan ennen hän ei ole pyytänyt, enkä koskaan ole kysymykseen valmista vastausta miettinyt. Silti oli itsestäänselvää kieltäytyä. Sanoin, etten halua. Se ei millään käynyt järkeen, että lainaisin rahaa isälle, ihmiselle jonka olen kahdesti nähnyt sitten vuoden 1991. Hän tarkensi uudestaan, että sosiaalitoimistoon pitäisi mennä bussilla, eikä ole kuin kymppi jäljellä, että jos parikymppiä vippaisin ei hänen tarvitsisi persaukisena olla, tupakkaakin saisi ostettua, pian hän kaiken takaisin maksaisi, aivan varmasti.

Vastasin, etten aio lainata, etten halua, että hänen on asia ratkaistava muulla keinoin kuin minulta tinkaamalla. Yksinäisyys härkki nilkkojani ja ivasi vanhaa mantraa: ei se sinua kuuntele, eikä ymmärrä, haluaisi taivuttaa sinut tekemään niin kuin tahtoo, oman mielensä mukaisesti, ei sinun, vastoin järkeä. Yritin keksiä selitystä sille, miksi hän katsoo asiakseen pyytä minulta, miksi nyt, miksei aiemmin. Mutta kun en keksinyt järjellistä selitystä, toinen äkäisempi yksinäisyys hyppäsi olkapäille ja ilkkui, ettei kukaan muu elävä olento ole kaltaiseni kausaliteettiautomaatti. Kuinka robottiaivoilla voisi ymmärtää lihallisen ihmisen käyttäytymistä? En minä tuntenut itseäni huonoksi tai riittämättömäksi, vain yksinäiseksi.

Isä halusi tietää, epäilenkö rahan menevän viinaan. Sitten hän tarkensi, että ei varmasti mene, kertoi juomisen loppuneen jouluiseen tipahdukseen. Selitin, että se ei ole minun asiani kuinka hän rahan käyttäisi. Ei ole järkeä keskustella sellaisen rahan käytöstä mitä ei ole olemassa, ei ole rahaa minulta saatua, rahaa isälle annettua. Hän puhui päälle, yritti vielä kerran tinkiä jos edes kymppiin taipuisin, mutta vihdoin hän myöntyi uskomaan.

Uskoi ehkä, että olen kylmä ja tunteeton, omahyväinenkin, pitäisihän sitä isäänsä auttaa. Uskoi mitä uskoi, muttei ainakaan minun tavallani. Ei varmasti ajatellut, että siinä on minun tyttäreni, viisas ja vahva, järkevä ja asiallinen, ei vippaa koska minä en ole luottamusta ansainnut, ei anna kun ei ole voimia mutkikkaaseen ja tunnepitoiseen jälkipuintiin, hyvä ja terve tyttö pitämässä itsestään huolta, vaikka asia onkin minua vastaan. Omana itsenään pysyy maailman tuulissa, hyvä niin. Nytpä otan vastuun valinnoistani ja olen tupakitta.

Puhelun jälkeen olin ulkoisesti ilmeetön ja tyyni itseni - mitäpä sitä ihminen oman kotinsa autuaassa rauhassa riekkumaan. Ajatukset kuitenkin kävivät vilkkaasti. Tunteista punoutui tumma näköaloja piilottava pilvi. Välittömästi mieleni alkoi pilkkoa ajatuksia asioiksi, pinosi ja ryhmitteli, laati toimintalistan, nimesi ongelmat, päästi irti merkityksettömistä ja löi leiman päälle. Vasta sitten huomioni kiinnittyi siihen, että surullistahan tämä on, surullista niin kovin monella tasolla. Surusta tunteena ei kuitenkaan ollut tietoakaan, vain ajatus surusta, ja se tumma sekasotkupilvi. Päätään pilven keskeltä yritti nostaa suuttumus, aggressio, puolustusreaktio. Se on luontainen suoja jollekin kovin herkälle, pienelle ja turvattomalle, joka on yhtä aidosti ydintäni kuin toimintavalmis rationaalisuus.

Minua oli tönäisty. Jatkoin toimiani kuten ennenkin, mutta alitajunta työsti energiasyöppöä pilveä. Unikaan ei tullut. Tiesin, että pakottamalla en päätyisi kuin takaisin turhaan ja tuhoavaan vihaan, täysin tarpeettoman.

Kirjoitin lyhyen viestin. En niinkään halunnut jakaa kokemustani tai saada turvaa, pikemminkin halusin liikuttaa pilveä sanojen voimalla. Minusta ei olisi siitä puhumaan, minun mieleni kieli on kirjoitettua. Kun olin valmis, minusta tuntui kuin olisin tullut kuulluksi, kuin minut olisi ymmärretty ja hyväksytty sellaisena kuin itse itseni näen, ei jonkun toisen tulkintoina ja projektiona. Kun en enää ollut yksinäinen, olin valmis suremaan sen, mikä jäi jäljelle, värittömiksi haituviksi helähtäneen pilven viimeiset riekaleet: itkin puolikkaan kyyneleen.

Kauan sitten tein päätöksen, että isäni alkoholismi ei voi enää vahingoittaa minua, vaikka se koskettaisikin minua. Vuosien ajan päästin häntä varovasti hiukan lähemmäksi. Ajattelin, että jos hän on lopettanut juomisensa, olisi hänellä oikeus vielä yrittää ansaita murunen luottamustani. En minä elätellyt toiveita suureellisesta jälleennäkemisestä, ylitsevuotavista tunteista kohdatessa ja hyvitetystä menneisyydestä. Arvelin, että rohkenisin ja motivoituisin matkustamaan hänen asuinseudulleen jokin kesä. Voisimme jutella joutavanpäiväisiä ja todeta, että tällaiset ihmiset me nyt olemme, hei vaan, hyvää loppuelämää. Enää ei tarvitse mennä. Hänen hirviönsä eivät ole koskaan kuolleet, eikä minulla ole aikomustakaan ryhtyä niiden kanssa painimaan. Valitsen itsekkäästi ja pystypäin vapauden. Ja niin asia on loppuunkäsitelty, sillä minä en ole ikuinen joko-tai.

P.S. Rehellisyyden nimissä todettakoon, että tarvitsen vielä lopullisen katharsikseni. Kirjoitan uuskummaa tarinaa miehestä joka istuu suossa.  Kiitos, isä.

Otsikko: William Shakespeare  

12.11.12

Be what you are and become what you are capable of becoming

Minut ennestään tuntevat jo tietävätkin, kuinka suuri asia elämässäni on ollut MBTI-teoriaan tutustuminen. Niinpä ajattelin tänään turinoida aiheesta. Minulla ei ole alan koulutusta, eikä omin sanoin kuvailemani teoria tule tässä esitetyksi kattavasti.

Myers-Briggsin tyyppi-indikaattori on pyrkii kuvaamaan 16 erilaista persoonallisuustyyppiä neljän eri ulottuvuuden kautta. Ulottuvuudet kuvaavat kognitiivisia preferenssejä, siis aivojemme taipumusta vastaanottaa ja käsitellä tietoa. Kustakin neljästä ulottuvuudesta on olemassa kaksi eri ääripäätä, joita kuvataan tietyillä kirjaimilla.

Ensimmäinen ulottuvuus kuvaa ihmisen suhdetta tai asennetta ympäristöönsä. Kyseessä ei ole valintaan perustuva tietoinen valinta, vaan aivojen toimintapaan perustuva taipumus. Sitä kuvataan kirjainparilla I/E. I merkitsee introverttia, E ekstraverttia. Vaikka käsitteet helposti herättävät mielleyhtymiä, MBTI-teorian sisään- ja ulospäinkääntyneisyys ei kerro niinkään sosiaalisuudesta kuin siitä, minne ajattelu luontaisesti suuntautuu ja mistä voimavarat ammennetaan. Introvertille sisäinen ajatusten ja tunteiden maailma on ensisijainen, ekstravertti taas nauttii päänsä ulkoisen maailman asioista ja muiden ihmisten läsnäolosta. Introvertti voi olla sosiaalisesti taitava ja rohkea, mutta latautuu silti omassa rauhassaa. Samoin ekstravertti voi olla ujo ja hiljainen, mutta ammentaa silti sosiaalisesta kanssakäymisestä voimaa.

Toinen ulottuvuus pyrkii kuvaamaan tiedonhankintatapaa. Sitä kuvataan kirjaimilla N ja S, jotka tulevat englanninkielisistä sanoista iNtuitive ja Sensing. S-mieli keskittyy ensisijaisesti nykyhetkeen, olemassaolevaan, tunnettuihin tosiasoihin. Se kerää tehokkaasti aistinvaraisia tiedonmurusia ja arvostaa yksityiskohtien tarkkuutta. N-mieli on kiinnostunut tulevaisuudesta, mahdollisuuksista ja asioidenvälisistä yhteyksistä. Intuitiivinen tiedonhankintatapa on hankalampi kuvata, koska se perustuu tietynlaiseen vaistonvaraisuuteen, jolla kyetään kattamaan kokonaisuuksia myös niiltä osin kuin tosiasiallisia palasia vielä puuttuu tai ei ole olemassakaan.

Kolmas ulottuvuus, T/F liittyy lähinnä päätöksentekoprosessiin. Vaikka englanninkieliset käsitteet Thinking ja Feeling kääntyvät suomeksi suoraan järjeksi ja tunteeksi, ei kannata olettaa liikoja ja puhua järki- ja tunneihmisistä. On erittäin rationaalisesti toimivia F-tyyppejä, jotka tekevät päätöksensä ensisijaisesti tunteisiinsa tukeutuen, ja hyvinkin voimakkaaseen tunneilmaisuun kykeneviä T-tyyppejä, joiden päätökset pohjautuvat logiikkaan. F-tyypit perustavat ratkaisunsa ensisijaisesti henkilökohtaisiin arvoihin, kun taas T-tyypit tukeutuvat objektiiviseen analyysiin.

Neljäs ulottuvuus eli J/P kuvaa melko laajasti elämäntyyliä, tapaa suhtautua asioihin. J-tyyppi nauttii suunnittelusta, organisoinnista ja järjestelmällisyydestä, kun taas P-tyyppi pitää enemmän joustavuudesta ja spontaaniuudesta.

Yksikään ulottuvuus ei ole toista parempi, eikä ole oikeaa tai väärää kognitiivista preferenssiä. Kutakin kirjainta voidaan psykologisissa testeissä mitata, eivätkä vaihtoehdot jää mustavalkoisiksi, joten vaikka personallisuustyyppejä on vain 16, jättää se silti tilaa lukemattomille persoonallisille variaatioille. Teorian avulla kyetään kuitenkin melko hyvin kuvaamaan sitä, millaisissa tilanteissa ja tehtävissä kukin tyyppi on omillaan - mikä sujuu helposti, missä on heikko kohta, kuinka kotonaan henkilö on kussakin tilanteessa ja millaisten tyyppien kanssa yhteistyö sujuu saumattomammin.

Testejä löytyy netistä lukemattomia, suurin osa tosin englanniksi. Ne ovat enemmän tai vähemmän tarkkoja, joten jos joku kiinnostuu itseään testailemaan, suosittelen useamman testin tekemistä kärsivällisesti ja ajan kanssa. Koska virallistenkin tehtien yhteydessä tyyppiä ei päätä psykologi tai muu asiantuntija yksin, vaan testin täydentää keskustelu testattavan kanssa, voisi jokainen oikeastaan aloittaa itsepohdiskelulla. Jos jaksoit lukea tähän asti, olet kenties kiinnostunut hahmottamaan oman tyyppisi, ehkä heräsi jo jokin aavistuskin omista painotuksista.

Muista aina, ettei MBTI:n ole tarkoitus mitata sitä, joka sinun tulisi olla suoriutuaksesi täydellisesti työstäsi tai täyttääksesi ystäviesi odotukset. Siksi sinun on pyrittävä vastaamaan mahdollisimman rehellisesti ja neutraalisti. Kuvittele siis itsesi rentoutuneeseen ja tasapainoiseen mielentilaan ja elämäntilanteeseen. Vastaa sitten seuraaviin kysymyksiin:

Kiehtovatko sinua useammin yksinäiset tai jonkun yhden läheisen ihmisen kanssa tehtävät vapaa-ajanviettotavat enemmän kuin joukossa harrastettavat aktiviiteetit? Kuulostaako ahdistavammalta useampi ilta putkeen mukavalla kaveriporukalla vai yksin hyvän kirjan seurassa? Kun töissä tulee jumi, kaipaatko silloin oman työhuoneen rauhaa ja keskittymistä omiin ajatuksiisi vai hakeudutko jonkun seuraan, koska puhumalla ongelmat yleensä ratkeavat kuin itsestään? Koetko latautuvasi paremmin yksin mökillä vai kaveriporukan kanssa laivalla? Kumpi on vaikeampaa: kuunnella pitkään toisen puhetta vaipumatta omiin ajatuksiin, vai kuunnella pitkään toisen puhetta puhumatta itse vastaavista asioista? Jos pääsi sisäinen maailma vetää sinua puoleensa useammin kuin ulkoinen maailma, olet introvertti. Jos maailma on täynnä kaikkea kiinnostavaa, eikä mikään voi pidätellä sinua yksin kotona, olet ekstravertti. Esimerkkini ovat hiukan liioittelevia, jotta energian ja kiinnostuksen suunta tulee selkeästi osoitettua.

Ota nyt käteesi jokin kuva, vaikkapa värikuva jostain lehdestä, kenties maisema tai kuvanäkymä. Katso sitä hetken aikaa, laita sitten kuva pois, kerro itsellesi mitä näit. Kuinka tarkkaan osaat kuvailemaan kuvasta löytyvät värit ja muodot? Montako ihmistä, puuta, taloa, autoa, patsasta ja kulkukoiraa näit? Tunnistitko ehkä kasvoja? Millainen valaistus kuvassa on?

Millainen tunnelma kuvassa oli? Tuliko mieleesi ehkä jokin tarina? Muistuttiko se sinua jostain toisesta kuvasta, ajasta tai paikasta? Oletko nähnyt unta, joka olisi voinut tapahtua juuri tuossa kuvassa? Kuulitko musiikkia? Nousiko mieleesi satunnaisia sanoja, mielleyhtymiä tai muistoja?

Osaat ehkä vastata kaikkiin kysymyksiin tai et yhteenkään, mutta kysymykset paljastavat S- ja N-tyypin tiedonhankintatavan peruseron. S-tyyppi osaa kohdistaa katseensa kuvaan, eikä lähde rönsyilemään sen ulkopuolelle. N-tyyppi taas saattaa olla jo täysin muualla, muissa ulottuvuuksissa, sillä hinnalla ettei hän tiedä paljoakaan kuvasta jota katsoi.

T:n ja F:n eron voisi kuvitella olevan ilmiselvä - tokihan jokainen tietää, kuinka usein on tunteiden vallassa ja kuinka paljon niitä ilmaisee. Periaatteessa juuri näin, mutta jokaisella vahvalla T-tyypilläkin on tunnepuolensa (tästä myöhemmin lisää), eikä ilmaisukyky välttämättä paljasta paljoakaan päätöksenteon vaikuttimista. Käy läpi joitain arkielämän tilanteita ja koeta tavoittaa syy, jonka pohjalta aloit toimia. Annoit kerjäläiselle rahaa. Tuntuiko sinusta pahalta ajatella köyhyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, surettiko sinua kerjäläisen nälkäinen katse, haluaisitko oikeastaan tarjota kaikille maailman ihmisille lämpimän ja turvallisen pesäkolon, jossa olisi hyvä olla? Vai löysitkö taskun pohjalta pari viisisenttistä, etkä halunnut kanniskella niitä ympäriinsä, koska et tule kuitenkaan niitä käyttäneeksi, päätyvät lopulta taas pesukoneen pohjalle ja hajottavat vielä koneen - oliko siis oikeastaan järkevää tiputtaa ne ennemmin kerjäläisen kuppiin, vaikka oikeastaan kerjäläisongelma onkin monimutkainen yhteiskunnallinen ongelma, mutta hoituipa nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla?

Ostitko tänään kaupasta leipää? Ostitko hinta-laatusuhteeltaan hyvän, sopivankokoisen palan jossa oli vielä päiväystäkin jäljellä - vai sorruitko rintasyöpäkeräystä tukevaan herkullisen tuoksuiseen ranskanpullaan, vaikka kuitua pitäisikin lisätä? Muista jälleen, että nämä ovat ääriesimerkkejä, eikä kukaan toimi yksinomaan järjellä tai tunteella. Saatat kuitenkin tunnistaa välittömästi, kummanlaiset päätökset pitävät sinut tyytyväisempänä ja ovat ominta sinua: oletko enemmän huolissasi siitä, että kovat faktat ohitetaan (olet siis T), vai siitä, että ihmisten tunteet saattavat tulla loukatuiksi (olet F)?

Selvä, vilkaisepa työpöydällesi päätettyäsi päivän työn: onko se järjestyksessä, kenties tyhjä, vai onko päivän tai jopa kuukauden työt nähtävillä? Pidätkö listoista vai ahdistavatko ne sinua? Entäpä aikataulut? Onko ahdistavampaa lähteä sukujuhliin hiukan ryppyisissä vaatteissa, koska et ehtinyt silittää niitä hyvästä yrityksestä huolimatta, vai valvoa edellisiltana hiukan liian pitkään silittääksesi asun valmiiksi? Saatko lomastasi kaiken irti, kun ensin on suunnitelma jota voi tarvittaessa muokata, vai onko koko loman idea se, että pääsee arjesta ja sen suunnitelmallisuudesta eroon? Elätkö mieluummin hätäisesti tehdyn päätöksen ja sen seurausten kanssa - vai pitkään epätietoisuudessa ja päättämättömyydessä? Tiedätkö, missä säilytät matkalaukkusi, tanssikenkäsi ja verokortin? P:t siis nauttivat vapaudesta, eivätkä kiirehdi päätöksenteossa. J:t taas ovat tyytyväisempiä vähintäänkin perusjärjestyksen kanssa, eivätkä kaihda asioiden loppuunsaattamista.

Nyt sinulla ehkä on jo käsitys siitä, mikä neljän kirjaimen yhdistelmä MBTI-teorian mukaan kuvaa persoonallisuuttasi. Persoonallisuuskuvauksia löytyy netistä lukemattomia, ihan niin kuin niitä testejäkin. Osa on osuvampia ja tarkkanäköisempiä, aika ajoin kuvauksissa kuitenkin sorrutaan horoskooppimaisiin yleistyksiin ja stereotyyppisiin kategoriointeihin. Kun minulla on jälleen aikaa, ja jos se ketään lukijaa sattuu kiinnostamaan, voin valottaa lisää omaa ymmärtämystäni teoriasta. Voitte halutessanne jättää kommenttiboksiin tietonne tai arvauksenne omasta tyypistänne, mikäli haluatte minun kertovan kirjainyhdistelmästänne enemmän.

Aion aikanaan myös avautua siitä, millaista on olla INTJ. Ehkäpä silloin selviää myös, miksi koen tämän teorian niin tärkeäksi osaksi omaa onnellisuuttani ja persoonallisuuteni kehitystä.

Otsikon sitaatti: Robert Louis Stevenson

4.11.12

Toinen kevyempi meemi sunnuntai-illan ratoksi via Mymskä.

Lempinumeroni: 9

Alkoholiton suosikkijuoma: vesi

Lempieläin: eh, karhu

Facebook vai Twitter: Näistä kahdesta Facebook, mutta pärjäisin ilmankin.

Intohimoni: luonto, kirjoittaminen, nysväys

Suosikkiviikonpäivä: lauantai

Suosikkikukka: kedolla


Sehän oli jännää kuin Napakympissä. Pääseekö näillä vastauksilla Tallinnaan asti?



Don't cry because it's over, smile because it happened

Meemeistä puheenollen, tässä voisi olla ainesta sellaiseksi. Vastasin jo englanniksi toisaalla internetin ihmeellisessä maailmassa, mutta toistettakoon samat asiat vielä Suomeksi. Alkuperäinen lähde on High Existence - seuraamisen arvoinen sivusto muutenkin. Suomennokset olen tehnyt lukijan vapaudella.

1. Voit pitää puolen minuutin puheen koko maailmalle. Mitä sanot?

Älä kuuntele minua. Älä kuuntele ketään. Etsi oma totuutesi ja tee elämästäsi merkityksellinen. Sen jälkeen opettele jakamaan. Ole itsekäs, älä koskaan ahne.

Älä kuuntele minua. Älä kuuntele ketään. Ole tietoinen. Opettele ottamaan vastuu ja olemaan siitä onnellinen.

Älä kuuntele minua. Mene, elä.


2. Tiedät, että kuolet puolilta öin. Mitä teet varttia vaille?

Käpertyisin mukavasti, toisen ihmisen viereen mikäli mahdollista, kuuntelisin Led Zeppeliniä ja söisin makeuttamatonta rahkaa ananaksen ja kaakaonibsien kera. Jättäisin mahdollisesti jäähyväiset virtuaalisesti.


3. Voitko olla varma, että todella tiedät yhtään mitään?

En todellakaan - miten hurmaava vapaus jatkaa kyselemistä ja etsiä totuutta.

4.  Jos omistaisit kaikki maailman rikkaudet, mutta sinun pitäisi kuitenkin tehdä työtä, minkä ammatin valitsisit?

Olisin kirjoittaja.

5.  Kun olet 90-vuotias, mikä on tärkeintä?

Valmius lähteä joskin vastahankaisesti.

6. Mitä kadut eniten tähän asti eletyssä elämässäsi?

En harrasta katumista, sääliä tai mustasukkaisuutta. Olen ottanut opikseni virheistäni. Olen kiitollinen kasvunpaikoista. Voisin toki listata heikkouksiani ja epäonnekkaita valintojani, mutta tiedän kuitenkin toimineeni aina silloisten voimieni ja parhaan ymmärrykseni mukaisesti. Toisinaan olen ollut typerä ha heikko, mutta en silti harrasta katumuksen itseruoskintaa. Senkin energian käytän mieluummin työntövoimana päästäkseni eteenpäin. Hyväksyminen on aina kantanut pidemmälle kuin syylisyyden poteminen.

7. Kuinka voit oppia tuosta katumuksen aiheesta jotain tänä päivänä?
Väitän oppineeni jo. Samalla vältin voimia vievän katumuksen tunteen.

8. Jos sinulle kerrottaisiin, että 100%:n varmuudella Jumala on tai ei ole (valitse vastakkainen kuin oma käsityksesi tällä hetkellä), mikä muuttuisi uuden tiedon myötä?
Minulle kerrotaan usein asioita 100% varmuudella, mutta siltikin haluan muodostaa oman mielipiteeni. Tällä hetkellä olen sangen tyytyväinen maailmankaikkeuteen sellaisena kuin sen ymmärrän.

9. Jos menettäisit aivan kaiken huomenna, kenen käsivarsilta hakisit lohtua? Tietääkö hän, kuinka paljon sinulle merkitsee?
On vaikea kuvitella, että kykenisin hakeutumaan kenenkään käsivarsille. Olen liian itsenäinen, kummallinen sekoitus ehdotonta itsevarmuutta ja toisaalta kykenemättömyyttä tuntea tai ilmaista kipua ja heikkoutta. Se henkilö jonka luona kykenisin latautumaan (analysoimatta ensin tilannetta alkujuuriinsa yksinäisyydessä) tietää varmasti, kuinka arvokas hän minulle on.

10. Pelkäätkö kuolemaa? Jos pelkäät, pelkäätkö hyvästä syystä?
Ei, en pelkää kuolemaa. Aina kun on elämää, on myös kuoleman horisontti. Se on yksi tosiasioista, jotka on vain hyväksyttävä. Toisinaan kauhistuttaa, kuinka paljon haluaisin saada valmiiksi ennen kuin se päivä koittaa, mutta se on pikemminkin oman ahneuteni kaikuja eikä pelkoa. En väitä, että tulen olemaan täysin objektiivinen ja tunteenton, kun kuoleman hetki koittaa - ken tietää miten paljon kuoleman läsnäolo kauhistuttaa. Mutta ei, tällä hetkellä en pelkää kuolemaa.

11. Eläisitkö elämäsi toisin, jos tietäisit olevasi kuolematon; mitä muuttaisit?
Olisi etsittävä uudelleen elämän tarkoitus: tieto kuolemattomuudesta laittaisi uusiksi aikataulut ja polttopisteen, ne lainalaisuudet joiden mukaan elämääni elän. Tekisin varmasti samoja asioita kuin tällä hetkellä, mutta luultavasti tekisin ne toisin.

12. Jos taivaan porteilla Jumala kysyisi sinulta, miksi sinut pitäisi päästää sisään, mitä vastaisit?
Tein parhaani. Olin mahdollisimman uskollinen ja rehellinen itselleni. Tahdoin tutkia ja ymmärtää, ja uskon onnistuneeni jakamaan jotain elämänkokemuksistani muiden ihmisten kanssa. Jos se ei ole tarpeeksi, lähetä minut toisaalle. Oikeastaan en pitäisi pahakseni, vaikka pääsisin toiselle kierrokselle.

13. Milloin olet riittävän hyvä itsellesi? Onko olemassa jokin hetki, jolloin hyväksyt kaiken itsessäsi?
Olen riittävän hyvä itselleni jo nyt sikäli, että olen onnellinen ja tyytyväinen. Toivottavasti en koskaan tule niin itseriittoiseksi, etten enää nauttisi uusien asioiden oppimisesta. En halua tulla valmiiksi. Ei, ei ole olemassa taianomaisia hetkiä, jotka muuttavat minut suuntaan tai toiseen. Suurimman osan ajasta otan haparoivia askeleita, mutta en odotakaan kertakaikkisia pikaratkaisuja. Niin klishee kuin se onkin, emme voi muuttaa toisia ihmisiä, useimmiten emme edes maailmaa ympärillämme, voimme vain muuttaa omaa suhtautumistamme ja asioiden tärkeysjärjestystä. Siinä mielessä olen vastuullinen omasta onnellisuudestani, ja niin on hyvä.

14. Asutko maassa, joka sopii sinulle parhaiten?
Haluan ehdottomasti asua Suomessa suurimman osan vuodesta, mutta haluan myös matkustaa. Voin kuvitella asuvani ulkomailla osan vuodesta, mutta se vaatii joitain järjestelyjä. Juureni ovat täällä, minulla on vahva tunneside suomalaiseen luontoon, arvostan monia asioita yhteiskunnassamme - tämä on hyvä paikka asua.

15. Mitä ihmiset sanovat sinusta hautajaisissasi?
Ei aavistustakaan.

Jos hautajaiset todella pidetään, siellä tullee olemaan ihmisiä, joiden kanssa olen joutunut olemaan vuorovaikutuksessa. He eivät kenties koskaan oppineet tuntemaan minua. Jos taas ne ihmiset kokoontuisivat, jotka todellisen minäni ovat tunteneet, voisin kuvitella heidän pysyvät enimmäkseen vaiti. Kenties satunnaisia sanoja tuulista, metsästä ja puiden latvoista.

16. Millä pikkuruisella teolla voisit tehdät jonkun toisen päivästä paremman?
Hymyilemällä.

17. (Jos uskot jumalaan/jumaluuteen) kuinka suhteenne muuttuisi, jos saisit satavarman tiedon siitä, että hän onkin naispuolinen?
Maailmankaikkeudella ei ole sukupuolta. Koska itse olen naiskehossa, minulle läheisin osa jumaluutta on jo nainen. En usko, että se siis muuttaisi mitään.

18. Mikä estää sinua olemasta onnellinen?
Ei mikään. Minä olen säännönmukaisesti ja tasaisesti onnellinen, täydellisen onnellinen. Silloinkin kun päivä on täynnä haasteita ja ne aiheuttavat minussa kielteisiä tunteita tai väsyttävät minut, olen onnellinen. Perustyytyväisyys ei sulje pois tunteiden skaalaa, ja minulle onnellisuus on pikemminkin tyytymättömyyden poissaoloa kuin myönteisten tunteiden ilotulitusmaista räjähtelyä.



Otsikon sitaatti: Dr. Seuss

27.10.12

He was seemingly born not only with a gift for language, but with a particularly nasty clock which makes him go crazy every three years or so

Pahoittelen muutaman päivän hiljaisuutta. Töissä on ollut vilinää vilskettä pienten tiukujen (sisäpiirin vitsi, en edes yritä selittää) ja nyt viikonloppuna on Viitaa.

Linkitän tähän 7. taivaassa esitetyn jakson. Juha Hurmeeseen jo aiemmin viittasin - hänen esityksensä viime vuoden kurssitapaamisella antoi paljon pohdittavaa ja käsiteltävää. Väitän hänen ajatuksensa olleen yksi syy siihen, että aloin vihdoin puhua itsestäni kirjoittavana ihmisenä pystypäin. Mielenkiintoisia näkökulmia tämä tv-ohjelmakin avaa. Viihdyttäkää siis itseänne vaikka tällä, kunnes palaan jälleen.

Otsikon sitaatti: Kurt Vonnegut.